Jotenkin on sellainen olo, että tänä viikonloppuna se tapahtuu. Ollaan oltu jotenkin etäisiä toisiamme kohtaan. Mä olen yrittänyt saada meille kahdenkeskistä aikaa, mutta ei tunnu van onnistuvan sit millään. Se, että mä pyydän miestäni mun kanssa kävelemään on mulle sitä kahdenkeskistä aikaa. Mutta tuo toinen taitaa vaan ajatella, että joutuu työpäivän jälkeen viihdyttämään mua. Kysyin mieheltä, että enkö mä vois lähteä mukaan sinne tampereelle, kun ois se Marilynin näyttelykin. Mut EI, NIIIN, EI, SITTEN! Se on VAAN poikien reissu, eikä poikkeusta tehdä! Tuli kommentti.

Aamulla meidän piti herätä yhdessä, syötäis aamupala ennen miehen lähtöä. En jaksanutkaan nousta ja tuntui, et mies lähti ovet paukkuen Tampereen reissulleen. Mulla oli kauhean paha mieli aamuisesta, mutta en ottanut häneen yhteyttä ihan sen takia, että katsoisin, soittaako hän minulle niin, kuin on ennen tehnyt. No eipä sitten soittoa kuulunut ja annoin olla. Mietin sitäkin, että hän haluaa olla rauhassa poikien kanssa, kun on ollut rankkaa töissä. Aloin aavistelemaan, että jotain tapahtuisi tänä viikonloppuna, ensimmäinen ajatus oli se, että tällä reissullaan hän tekee sen, mitä kukaan ei halua tapahtuvan omalle kohdalleen. Pettäminen. Mun teki mieli soittaa tai laittaa viestiä, muta en sitten tehnyt sitä. Annoin olla. Aivan kamala olo!